Kuulumisia yksinäisyys -seminaareista:

 

Olen ollut seuraavissa seminaareissa, jotka käsittelevät lasten ja nuorten
yksinäisyyden kokemusta.

 

Yksinäisyys-seminaari, Helsingin yliopisto 20.11.2014

Järjestäjinä: Helsingin seurakuntayhtymän oppilaitostyö, Helsingin Yliopisto,
HYY, YTHS.  http://uskotoivorakkaus.fi/yksinaisyys

 

Seminaarissa kävi ilmi, että Yhdysvaltojen yliopistoilla keskustellaan paljon yhteisöllisyydestä.
Siellä on aktiivista opiskelijatoimintaa muun muassa kerhojen muodossa. Suomessa taas halutaan itsenäistää opiskelijoita. Opiskelija voi tuolloin käydä 5–6 vuotta yliopistoa kenenkään kysymättä ”mitä sinulle kuuluu?”

 

Yhteisvastuu nuoresta – hankkeen loppuseminaari,
Helsingin seurakuntayhtymä 26.11.2014

Järjestäjinä: Suomen Mielenterveysseura, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
Suomen Punainen Risti ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko.

 

Opetus- ja viestintäministeri Kiuru kertoi suomalaisten hyvistä Pisa-tuloksista ja puutteista kouluhyvinvoinnissa. Hän otti myös esimerkin lukiolaisille tehdystä tutkimuksesta.
Siinä kysyttiin, kuinka usein lukiolaiset innostuvat jostain opetettavasta aiheesta. Lukiolaisista
vain 20 % innostui kerran viikossa yhdestä opetettavasta aiheesta. Ministeri pohti,
kuinka harvoin loput 80 % innostuvat mistään opetettavasta aiheesta?

 

Tämä oli minusta todella mielenkiintoinen ja herättelevä tutkimustieto. Työn ilon, innostumisen
ja jaetun yhdessä tekemisen pitäisi kuulua myös opetettaviin taitoihin. Nykyisin puhutaan paljon motivaation ja positiivisen mielialan vaikutuksesta oppimiseen. Niiden kautta kaikista aiheista
voi saada hyvän oppimiskokemuksen.

 

 

Lasten ja nuorten yksinäisyydestä

 

Vuonna 2014 Helsingin Sanomat pyysi ihmisiä kirjoittamaan heille yksinäisyydestä. He odottivat
n. 1500 vastausta, mutta saivatkin niitä viikon aikana 28 000. Näissä kirjoituksissa tuli esiin, että aikuisista yksinäisyyttä koki jo lapsena 32% ja teininä 56%.

 

Yksinäisyys liittyy sosiaalisten suhteiden vajavuuteen. Se voi olla sosiaalista yksinäisyyttä, jolloin lapsella ei esimerkiksi ole kavereita. Yksinäisyys voi myös olla emotionaalista yksinäisyyttä, jolloin lapsi kokee, että ryhmä ei tunnu omalta, vaikka olisi kavereita ympärillä. Lapsi voi kokea, että häneltä puuttuu läheinen ja tärkeä henkilö, joka ymmärtää hänen ajatuksia ja tunteita.

 

Yksinäisyyden kokemukseen liittyy negatiivisia ja musertavia tunteita. Se on subjektiivinen kokemus, jota eivät välttämättä huomaa edes lapsen lähellä olevat. Lapsi kokee olevansa jotenkin ulkopuolinen ja kokee ettei kelpaa omana itsenään.

 

Arkipuheessa yksinäisyys sekoitetaan helposti tavoiteltuun yksinoloon. Yksinolo voi olla voimaa-antava positiivinen kokemus. Sen sijaan yksinäisyyden kokemukseen liittyy negatiivisia tunteita ja se on aina vastentahtoinen tila. Se vähentää terveyttä ja onnellisuutta. Yksinäisyys voi muodostua identiteetiksi, vaikkei henkilö enää olisi yksin.

 

Miten saada yksinäinen lapsi/nuori liikkeelle? Me vanhemmat ja aikuiset yleensä voimme auttaa lapsia näyttämällä heille esimerkkiä. Voimme kutsua vieraita kylään tai viedä lapsia harrastuksiin ja tilaisuuksiin, jossa ollaan tekemisissä muiden kanssa. Voimme vaikuttaa lasten asenteisiin ja yksinäisten huomioimiseen auttamalla lapsia pääsemään mukaan yhteiseen leikkiin sekä kehottamalla niitä, joilla jo on kavereita, ottamaan mukaan myös muita lapsia. Voimme myös
pyrkiä muuttamaan yksinäisten lasten negatiivisia ajattelumalleja.

 

Älä jättäydy yksin, älä jätä yksin. Ihmiset kehittyvät eri aikaan fyysisesti, kognitiivisesti ja ryhmätyötaidoissaan. On tärkeä selvittää kuinka paljon tukea ja turvaa lapsi tarvitsee toimiakseen yhteisessä ryhmässä ja kuulostella jokaiselle sopivaa tahtia tulla mukaan. Lapsen on tärkeä saada hyviä onnistumisen kokemuksia.

 

Tärkeitä yksinäisyyden kokemusta vähentäviä tekoja ovat muun muassa:

 

• Katsoa silmiin, jolloin lapsi tuntee tulleensa nähdyksi

• Kätellä, jolloin lapsi kokee hyväksyvän kosketuksen

• Olla läsnä, jolloin lapsi tuntee itsensä hyväksytyksi

• Kysyä kuulumisia, jolloin lapsi tuntee itsensä tärkeäksi

• Pyytää mukaan, jolloin lapsi tuntee kuuluvansa yhteisöön

 

Yhteisvastuu nuoresta -hankkeen loppuseminaarissa kerrottiin eri toimintamalleista joita sen
aikana oli kehitetty. Yhteisenä puutteena koettiin lasten osallistamisen vähyys suunnittelussa.

 

Ihminen kykenee motivoitumaan mihin vaan ja ihmiset ovat luovia ja pystyvät ratkaisemaan
lähes mitä vaan. Lasten ja nuorten yksinäisyyden poistaminen pystytään ratkaisemaan
kun on motivaatiota.

 

Mitä itse lupaan tehdä ennaltaehkäisemään lasten ja nuorten yksinäisyyttä?

 

Ystävällisin terveisin

Virpi Hänninen

––––––––––––––––––––––––––––––––––––

 

 

Me kaikki – ihan kaikki – olemme mukana
toteuttamassa unelmaa paremmasta maailmasta

 

Lähes 600 oppilaskunta-aktiivia, rehtoria ja ohjaavaa opettajaa olivat paikalla, kun KoKo Espoo ry:n ja Espoon kaupungin suomenkielisen opetustoimen järjestämä Kaikki – ihan kaikki – toiminta sai lähtölaukauksensa tiistaina 23.9 Espoon Dipolissa.

 

Toiminta lähtee siitä, että lapset ja nuoret etsivät itse ohjatusti keinoja suvaitsevaisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi kouluissa. Pelkkä kiusaamisen loppuminen ei riitä, vaan päämääräänä on se, että kenenkään ei tarvitsisi jäädä yksin ja vaille kavereita. Kuten puheenjohtajamme Susanna Lehti totesi: "Jos lasta tai nuorta ei koulussa kiusata, siis haukuta, tönitä, varasteta tavaroita tai muuta vastaavaa, mutta hän on kuin ilmaa, niin riittääkö se?  On raskasta olla yhteisössä, jos ei oikeasti kuulu siihen. "

 

Toiminnan suojelijoina ja keulakuvina ovat suvaitsevaisuuskummit, mm. Espoon sivistystoimen johtaja Sampo Suihko ja kansanedustaja Sanna Lauslahti. "Suvaitsevaisuus aiheena on niin tärkeä, että siitä on puhuttuva joka päivä", Lauslahti totesi.

Avaustilaisuudessa oli puhujana myös kansanedustaja Jani Toivola aiheesta: "Musta tulee isona valkoinen – tuleehan?" Jani Toivola totesi viisaasti: "Voimme tehdä ratkaisun kohtaammeko erilaisia ihmisiä pelon vai sydämen kautta

 

 

 

Pääosassa suvaitsevaisuustoiminnassa ovat lapset ja nuoret itse. Heidän kilpailutyönsä ja ehdotuksensa olivat päivän koskettavinta antia. Kuten Tiistilän koulu totesi: "Minulla on unelma paremmasta maailmasta, jossa kaikkia suvaitaan."

 

Meillä kaikilla on tuo sama unelma, ja Kaikki - ihan kaikki - toiminnan myötä tuo unelma on
pikkuisen lähempänä toteutumistaan.

 

Lisää tietoa:  www.suvaitsevaisuuskummit.fi

––––––––––––––––––––––––––––––––––––

 

 

Riittääkö se, että kiusaamista ehkäistään?

 

Me aikuiset teemme kodeissa ja koulussa paljon sen eteen, että kiusaamista koulussa ehkäistäisiin. Tämä on tärkeää ja hienoa työtä ja riittää monen oppilaan kohdalla. Mutta ei läheskään kaikkien.

 

Aikuiset, käsi sydämelle - kiusaaminen loppuu. Riittäkö se? Jos lasta tai nuorta ei koulussa kiusata, siis haukuta, tönitä, varasteta tavaroita tai muuta vastaavaa, mutta hän on kuin ilmaa? Siis ei juttukavereita, ei synttärikutsuja, ei pelikaveria, ei pääsyä spontaaneihin ryhmäleikkeihin tai kutsua isompien hampurilaisreissuille.

 

On raskasta olla yhteisössä, jos ei oikeasti kuulu siihen.

 

Kiusaamisen ehkäisemisestä on siirryttävä vaikuttamaan siihen, mitä tulee kiusaamiseen TILALLE. Jotta tilanne olisi lapsen ja nuoren kannalta hyvä (siis sellainen, ettei terve kasvu häiriinny) täytyy kiusaamisen tilalle tulla jotain sellaista kuin kuuluminen lapsiryhmään, oikea osallisuus leikkeihin ja muuhun ohjelmaan, toveruus, ystävyys.

 

Lukiolaisten liiton huikean #kutsumua - kampanja suuri oivallus on juuri tässä. Ei riitä, että minua
ei haukuta huolimattomaksi sekoilijaksi, vaan jotta voisin hyvin olisi tilalle tultava arvostus hyviä ominaisuuksiani nopeutta ja aikaansaapuuttani kohtaan. Ehkä arvostuksen saamisen jälkeen olisin valmiimpi ottamaan vastaan myös rakentavan palautteen puutteistani.

 

Jotta lasten ja nuorten hyvinvointi oikeasti kohenisi on meidän aikuisten nostettava rimaa.
Ei riitä, ettei kiusata, vaan kaikilla on oltava kaveri.

 

KoKoEspoon ja Espoon kaupungin alkavassa KAIKKI IHAN KAIKKI -suvaitsevaisuustoiminnassa tavoitellaan juuri tätä: kaikkien (siis ihan kaikkien) osallisuutta koulussa, lasten ja aikuisten muodostamassa yhteisössä.

 

Olemme käymässä ongelman kimppuun uusin keinoin, joista tärkein ovat oppilaiden itsensä kouluttaminen vertaiskummeiksi kouluttamaan muita lapsia ja nuoria.

 

Sen lisäksi aiomme avata kodeille mitä kaikkea konkreettista vanhemmat ja muut lapsesta välittävät aikuiset voivat tehdä sille, että hyvä kaveruus ja mukaan ottaminen saisivat vauhtia. Samalla halutaan laittaa kodeilla jo käytössä olevat hyvä ideat kiertoon. Tärkeää on samalla syventää ajatusta siitä, että myös vanhemmat kuuluvat kouluyhteisöön ja vaikuttavat siihen – halusivat tai eivät. Useimmat haluavat. Tähän palaamme!

 

Susanna Lehti

puheenjohtaja, KoKoEspoo ry

––––––––––––––––––––––––––––––––––––

 

Copyright - Your Business name

Press Room

Contact Us