Vaikuttamistoiminta

Yhdistys tapaa säännöllisesti Espoon sivistystoimen virkamiehiä ja johtoa. Näissä tapaamisissa yhdistys pitää esillä kotien näkökulmaa ja pyrkii edistämään lasten ja nuorten äänen kuulumista heitä koskevista asioista päätettäessä.

 

Yhdistys pitää yhteyttä opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan, opettajajärjestöihin ja muihin alan keskeisiin toimijoihin. Yhdistys tekee yhteistyötä pääkaupunkiseudun alueyhdistysten Vantaa Vanvaryn ja Helsingin Helvaryn kanssa. Yhdistys vaikuttaa myös valtakunnallisestija sillä on edustajat Suomen Vanhempainliitto ry:ssä.

 

Jäsenet

Yhdistyksen jäseninä on 64 espoolasista ja kauniaislaista vanhempainyhdistystä, joten se on maan suurin alueellinen vanhempainyhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edelleen kasvattaa jäsenmääräänsä ja se toivottaa joukkoonsa myös lukioiden vanhempainyhdistykset. Tulevaisuudessa yhdistys aikoo laajentaa toimintaansa varhais-kasvatuksen suuntaan.

 

 

 

 

Kodin ja koulun pelisäännöt

Kodin ja koulun pelisäännöt ovat jäsenyhdistysten ja koulujen käyttöön laaditut käytännönläheiset ohjeet kodin ja koulun yhteistyöhön. Pelisäännöt muistuttavat esimerkiksi myönteisen palautteen voimasta, yhteydenpidon tärkeydestä ja kodin arvosta voimavarana kouluille ja opettajille. Pelisääntöjen laatimiseen osallistui suuri joukko vanhempia ja opettajia.

 

Yhdistyksen historia

KoKoEspoo ry:n perustivat vuonna 2008 aktiiviset espoolaiset vanhemmat. Yhdistyksen edeltäjänä oli jo pitkään toiminut vanhempainyhdistysten yhteistyöryhmä, jonka piiristä yhdistys sai alkunsa. Tuona aikana toiminnan keskiössä oli taistelu koulusäästöjä vastaan ja koulujen toimintaedellytysten turvaaminen.

 

 

Copyright - Your Business name

Press Room

Contact Us